TurvallisuustekniikkaHedengren Security
salasana
EtusivuSecurityHuoltoAsennusEdustuksetVerkkokauppaMediapankkiYhteystiedot
Security
Security
Oy Hedengren Security Ab on osa jo vuonna 1918 perustettua Hedengren-konsernia, joka myy ja markkinoi tytäryritystensä kautta ammatti- ja kotielektroniikkaa sekä talotekniikkaa. Turvallisuustekniikkatoimiala muodostuu Oy Hedengren Security Ab:sta, johon sisältyy verkkokauppa, poistumistievalaisinratkaisuja toimittavasta Oy Neptolux Ab:sta sekä konsernin edustamien laitteiden huollosta että sähköurakoinnista.

Vuodesta 1950 lähtien on toimitettu turvallisuusjärjestelmien kokonaisratkaisuja (sisältäen laitetoimitukset, asennuksen, huolto- ja ylläpitotoiminnot yhteistyökumppanien kanssa) valtionhallintoon, kaupanalalle, pankeille, teollisuuteen, puolustusvoimille ja myös yksityissektorille. Oy Hedengren Security Ab:lla on asiakkaita ja yhteistyökumppaneita palvelevat myyntikonttorit Suomessa Helsingissä ja Tampereella, Ruotsissa Tukholmassa, Eestissä Tallinnassa ja Norjassa Oslossa (Prosec As). Kattavan jälleenmyyjäverkon kautta turvallisuusjärjestelmien kokonaisratkaisuja toimitetaan Suomeen, Pohjoismaihin, Baltiaan ja Venäjälle.

Oy Hedengren Security Ab:n järjestelmätoimitukset kattavat yksittäiset laiteratkaisut ja useimpien turvallisuusjärjestelmien integroidut kokonaisuudet kameravalvonta-, murtohälytys-, kulunvalvonta-, henkilöturva-, viestintä-, palo- ja turvavalojärjestelmissä. Asiakaskohtaiset toteutukset pohjautuvat Hedengren Securityn oman tuotekehityksen suunnittelemiin keskuksiin ja hallintaohjelmiin sekä tunnettujen päämiesten ilmaisimiin, kameroihin ja tallentimiin. Tuotekehitysosastomme on toiminut vuodesta 1987 lähtien huolto-osastomme yhteydessä, joka vastaa Hedengren konsernin myymien tuotteiden korjaustoiminnasta.

Laitetoimitukset yhteistyökumppaneille tai yhteistyökumppaneiden asiakkaille tapahtuvat Hedengren-konsernin logistiikkakeskuksesta Espoosta.


Hedengren Securityn verkkokauppa
Neptolux-turvavalaisimet
Ruotsin Hedengren Security